Katsaus vuoden 2018 lupauksiin

Vuosi 2018 oli ja meni, ja niin meni myös ensimmäinen kuukausi vuotta 2019 ennen kuin pääsin pureutumaan viime vuoden lupausten toteutumiseen. Lupausten toteuttaminen alkoi ihan hyvällä menestyksellä, mutta loppuvuoden ajan- ja motivaationpuute romutti pitkälti koko homman.


Hanki aikuiskuva kaikille Hirttivaaran hevosille
Ionin Kullattu oli ainoa, joka jäi ilman kuvaa. Toki tamman kuvaa on jo hahmoteltu luonnosvihkoon useita kuukausia sitten, mutta koskaan en ole saanut sitä viimeisteltyä. Tämä lupaus jäi siis niiiiiin kovin vähästä kiinni.

Kirjoita blogiin vähintään kerran kuukaudessa
Tämän lupauksen osalta homma rullasi hyvin aina elokuuhun saakka. Kesän lopulla taantuman iskiessä en ennättänyt kirjoittaa mitään syyskuulle, joten eipä sitten loppuvuoden osaltakaan pahemmin kiinnostanut kirjoitella. Eipä mitään kirjoiteltavaa tuolloin olisi juuri ollutkaan.

Järjestä vähintään viidet kilpailut jokavuotisten kekkereiden lisäksi
Tämä taisi jäädä siihen yhteen ylimääräiseen näyttelyyn tämän vuoden osalta. Kilpailuiden osalta meillä meni kyllä noin niinkuin muutenkin erittäin huonosti, sillä tältä vuodelta jäivät väliin myös jokavuotisista kilpailuista Sîr Angrenin synttärikisat sekä Hirttivaaran joulukuinen Joululoikka-estekilpailu.

Tee enemmän harrastuksen yhteistä hyvää ajatellen
Mitään en tainnut tehdä tämän lupauksen eteen, hups.

Lahjo kasvattien omistajia
Mitä ihmettä, yksi toteutettu lupaus! Vaikka tämäkin rimaa hipoen. Kesällä tarjosin siis Hirttivaaran kasvateille ilmaisia valmennuksia tallin kymppisynttäreiden kunniaksi. Tämä tempaus tosin ns. paransi vain yhden maailmalle lähteneen kasvatin elämää, mutta toteutettu lupaus tämä silti on.



Tälle vuodelle päätin, etten aio tehdä lupauksia. Ne kuitenkin toistaisivat pitkälti samaa kaavaa kuin lupaukset edelliselle vuodelle, minkä lisäksi myös toteutus jäisi todennäköisesti samaiselle tasolle. Katsotaan taas yhden välivuoden jälkeen, josko ensi vuodelle olisi jotain uutta lupailtavaa!

Pientä hiljaiseloa havaittavissa

Nimittäin allekirjoittaneen kohdalla. Luvassa lähinnä semiangstista vuodatusta, pahoitteluni siitä.

Loppukevät ja kesä olivat kovin hektisiä. Työt haittasivat harrastuksia (muitakin kuin pikseliponeja), kaikki vähänkään pidemmät vapaat kuluivat kaukosuhteen ylläpitoon ja jokaiselle päivälle oli jotain ohjelmaa. IRL on siis kiirettä ja stressiä riittänyt, eikä konetta ole jaksanut avata läheskään joka päivä. Kun vihdoin päivän päätteeksi pääsi kotiin, energiaa riitti lähinnä television tuijotukseen ja kaikkeen vähemmän hyödylliseen tekemiseen.

Olen huomannut, että tämä on osittain vaikuttanut myös virtuaalihevosteluun. Tykkään tehdä kerralla aina enemmän tämän harrastuksen eteen, joten jos aikaa on ollut vain tunti-pari, olen ehkä korkeintaan selannut hieman foorumia ja vilkaissut, onko kisoista joihin olen osallistunut tullut tuloksia. Kisaosallistumisiakin on kiireessä muutama tullut lähetettyä, mistä syystä ilmoittautumisiin on tullut normaalia enemmän huolimattomuusvirheitä. Anteeksi siitä, toverit!

Hevosille, etenkin Sîr Angrenin asukkaille, on ollut myös jotenkin normaalia hankalampaa löytää oreja/tammoja varsoja varten. Toki syynä saattaa olla hieman harvinaisemmat rodut, jotka ovat olleet jalostustopassa esillä kevään ja kesän aikana. Mukaan on mahtunut kuitenkin myös vähän yleisempiä rotuja, ja Hirttivaaran suokkienkin kanssa on ollut jotenkin vähän nihkeää. Omatoimisesti vanhempiehdokkaita etsiessäkään ei ole tullut hirveästi mitään riittävän kiinnostavaa vastaan tai jos on, niin hevosella on suvussa jo liikaa tuttuja niitä. Kesän tapahtumajärjestäminenkin meni omalta osaltani hieman pyllylleen, mikä vaikutti negatiivisesti harrastusintoon kaiken IRL kiireen ja myllerryksen ohella. 

Jotenkin kesän aikana virtuaalihevosiin ja keskusteluihin on ollut jotenkin hieman vaikea päästä mukaan. Olen kokenut ns. riittämättömyyden tunnetta ja omat tallit ja projektit ovat lähinnä ärsyttäneet. Myös tämä on syönyt harrastusintoa.

Koko virtuaalihevoshistoriani ajan harrastustyylini on ollut sellaista, että tulee niitä aktiivisempia kausia, joita seuraa hiljaisempi jakso, jollaisella tällä hetkellä todennäköisesti taas mennään. Aktiivisempi kausi odottanee taas nurkan takana ja uusi into pikseliponeihin syttyy, kun vapaa-aikaa ja mahdollisuuksia koneella istumieen löytyy enemmän. Pikseliponit eivät onneksi kuole, vaikka välillä hieman vähemmälle huomiolle jäisivätkin (:

Katsaus uuden vuoden lupauksiin

Vuosi 2018 on ennättänyt jo puoleen väliin, joten nyt voisi olla sopiva aika hieman tarkastella vuoden vaihteessa tekemiäni lupauksia tälle vuodelle.

Hanki aikuiskuva kaikille Hirttivaaran hevosille
Tähän lupaukseen on aika mahdotonta antaa mitään lopullista vastausta kesken vuoden, kun tallin hevosmäärä kuitenkin hieman elää ja voi vielä muutua ennen vuoden loppua. Tällä hetkellä kuva puuttuu kahdelta hevoselta. Yritys kuvien aikaansaamiseksi on ollut kova, mutta jälki ei ole miellyttänyt riittävästi omaa silmää, minkä vuoksi myös piirrustusinspis on kärsinyt.

Kirjoita blogiin vähintään kerran kuukaudessa

So far so good! 

Järjestä vähintään viidet kilpailut jokavuotisten kekkereiden lisäksi

Sîr Angrenissa järjestin keväällä yhdet näyttelyt. Tähän voinee laskea halutessaan myös Trullinummen synttärikisat, joita ei ole järjestetty aktiivisesti joka vuosi, sekä laidunkutsun, vaikka kyseessä ei olekaan kilpailut.

Okei, ehkä virallinen tilanne tällä hetkellä on 1/5 kisaa järjestetty.

Tee enemmän harrastuksen yhteistä hyvää ajatellen

No nyt täytyy kyllä myöntää, etten ole tämän lupauksen eteen tehnyt yhtään mitään. Toki osittain syytän kyllä kovasti vaivannutta aikapulaa, mutta taitaisi silti olla ryhtiliike edessä tämän lupauksen suhteen.

Lahjo kasvattien omistajia

Tämä lupaus on täytetty! Hirttivaaran synttärijuhlissa tarjosin valmennuksia tallin kasvateille. Aika surkeahan tuo päivän ratsukoiden määrä oli (huikeaasti vain yksi osallistuja..).

Hirttivaara 10v - tarina tallin takana

Hirttivaara täyttää tänä kesänä pyöreitä, joten ajattelin pienen historiapläjäyksen olevan paikallaan. Hirttivaaraahan oli kaikin puolin mullistava juttu harrastuksessani; saatuani ensimmäisen oman kannettavan tietokoneeni koulumenestykseen liittyvän vedon myötä virtuaalihevosille oli enemmän aikaa, kun tietokoneajasta ei tarvinnut tapella muiden perheenjäsenten kanssa. Kesä ja sen kiireettömyys on myös aina ollut otollista aikaa uusien virtuaaliprojektien aloittamiselle ja sellainen Hirttivaarakin oli.

Hirttivaara aloitti toimintansa kesäkuun 2008 puolen välin tienoilla. Talli aloitti toimintansa nimellä Siittola Kukkakeppi, lyhyemmin Kukkis, ja nykyiseen nimeen vaihdoimme lokakuussa 2011. Hirttivaara muutti aikanaan harrastukseni suuntaa, sillä sen myötä siirryin lopullisesti pois freewebsin valmisulkoasuista. Hirttivaara oli myös ensimmäinen projektini, joka ei kaatunut heti alkumetreillä tai parin vuoden jälkeen. Toki taukojakin on tässä vuosien mittaan ehtinyt olla, mutta edelleen porskutetaan eteenpäin ja lähes aina kulisseissa on tapahtunut edes jotakin ihan pikkiriikkistä edistystä tallin hyväksi, oli se sitten ihan vain kuvien piirtämistä hevosille tai jotain muuta ideointia tallia varten.

Koska Hirttivaaralla on jo näinkin monta toimintavuotta takanaan, on tallilla ja sen toiminnalla ollut paljon aikaa kehittyä nykyiseen muotoonsa. Suomenhevoset ovat aina olleet tallin ykkösrotu, joskin parina ensimmäisenä toimintavuotena tallista löytyi myös muutama muun rotuinen yksilö. Ja kuten tallin alkuperäisestä nimestä voi päätellä, on myös kasvatus ollut se tallin päätoimintamuoto, vaikka ensimmäiset kasvatit syntyivätkin vasta alkuvuodesta 2009. Etenkin tallin alkuaikoina sen esikuvia olivat mm. Viehättävä, Fiktio ja Virtuaalitalli Lakea.

Hirttivaaran aloittaessa toimintaansa halusin sen hevosten olevan kovin menestyneitä, ja että hevoset siirtyisivät jalostuskäyttöön vasta niiden kilpauran päätyttyä. Ponnisteluista huolimatta tallin asukkaiden kilpailumenestys jäi melko laimeaksi. Mitä lähemmäs nykyaikaa tullaan, sitä paremmin meidän hevoset ovat kuitenkin pärjänneet niin näyttelyissä, kilpailuissa kuin laatuarvosteluissakin, vaikka mitenkään erityisen suuresti en niihin mielestäni ole panostanutkaan. Ehkä se on vain jotain  ns. luonnollista kehitystä ("pojasta polvi paranee"), en tiedä.

Kesäkuun 2018 alkuun menessä talliin on ehtinyt syntyä 89 kasvattia, joista 84 on suomenhevosia. Pikaisella laskutoimituksella tallin kasvateista 31 on siirtynyt pois omistuksestani jollekin toiselle harrastajalle. Mikä on ainakin mielestäni ihan hieno ja suuri määrä, sillä tamma Kukkiksen Kastehelmi oli aikoinaan ensimmäinen tallista muualle muuttanut kasvattimme, ja tämä historiallinen hetki tapahtui vasta vuonna 2013. Menestyksekkäimpiä kasvattejamme palkintorivien pituudessa mitattuna lienevät ori Hirttivaaran Ristipisto (SLA-I, KERJ-II, YLA1, SV-I, EV-I, ADN-I) sekä tammat Hirttivaaran Lumikukka (SLA-II, KERJ-II, YLA2, SV-II, EV-II, VV-II) ja Kukkiksen Elosalama (PP-MVA, KERJ-III, SLA-I, YLA2, SV-II EV-II, VAR-II). Marraskuussa 2017 Hirttivaara palkittiin VSR:n toimesta AB-luokan suomenhevoskasvattajana. Jotain ollaan siis tehty oikein!

Toivon tietysti, että Hirttivaaralla on vielä monta hienoa ja menestyksekästä vuotta edessään. Vaikkei aina uskoisi, on Hirttivaara kuitenkin se ykkösprojektini ja tulee sitä todennäköisesti aina olemaankin, sen verran lähellä sydäntäni suomenhevoset ovat. Tällä hetkellä olen tyytyväinen tallin toimintaan ja sen aktiivisuuteen enkä koe tarpeelliseksi muuttaa tallin toiminnassa oikeastaan mitään, mutta katsotaan, mitä tulevaisuus tuo tullessaan.

Lisää tallin historiasta voit halutessasi lukea Hirttivaaran muuta-sivun lopusta.

...

Pst, muista myös tsekata synttärivarsat, osallistua piirretyille avoimiin VSN:n näyttelyihin sekä tuoda oma hirttisläisesi valmennettavaksi, ohjeet valmennukseen osallistumiseen löydät kymppisynttärisivulta.

Uusia rotuhankintoja ja rotutoiveita

Tammikuussa toteutin pitkäaikaisen haaveeni ja toin Sîr Angreniin neljä mangalargaa. Olin jo parin vuoden ajan miettinyt rodun ottamista Angrenin valikoimiin, kuulostaahan rotu jotenkin kovin eksoottiselta ainakin omaan korvaani ja minulla olisi jonkin verran kuviakin jemmassa rodun edustajille. Rotu oli alkanut kiinnostaa minua entistä enemmän vuoden 2017 syksyn aikana, kun intoni askellajihevosiin oli nousussa ihan yleisellä tasolla. Tein hieman tutkimuksia mangalargojen määrästä virtuaalimaailmassa ja löysin joitain yksilöitä muutamalta eri tallilta. Tieto siitä, etten olisi täysin yksin rodun kanssa, oli oikeastaan se pääasia.

Ensimmäiset Angrenin mangalargat olivat orit Bossa Nova ja Sertanejo sekä tammat Amanda RDJ ja  Luciana RDJ. Myös ensimmäiset omat kasvatit ovat jo syntyneet, ori Angren Boaventura sekä tamma Angren Adelina. Näille sain toisiksi vanhemmiksi hevoset lainaan muilta harrastajilta, mikä oli mielestäni ihan huippuhieno juttu! Kasvattien syntymän aikoihin tallille muutti myös 2-polvinen tilausvarsa Ponipallerosta, ori PP's Tacito. Aijettä, lisää näitä!

...

Helmi-maaliskuun vaihteessa selailin Keskustassa Alegren poistomyyntiä. Tykkään tehdä ostoksia Alegresta, sieltä löytyy välillä meinaan jos jonkinmoista helmeä! Tällä kertaa matkaan tarttui hackneyori Shagbag of Radon. Meillä on joskus tallin alkuaikoina yksi-kaksi hackneytä ollutkin, joten ei tämä periaatteessa täysin uusi rotu meillä ole. Alkuaikojen hackneyt eivät kuitenkaan koskaan saaneet jälkikasvua talliin ja ne on jo aikaa sitten myyty pois ja unohdettu uuden omistajan toimesta. Mutta takaisin Shagbagiin, sukua orilla on 0 + 2 polvea. Jälkeläisiäkin sille on ehtinyt syntyä jo viisi, mutta näitä tutkiessani totesin suurimman osan niistä ja parista lapsenlapsesta kadonneen tai tulleen unohdetuiksi. Parista lisäjälkeläisestä ei ole siis ollenkaan haittaa!

...

Nyt kevään edetessä olen ottanut jälleen Gummerruksen suuren hevoskirjan kätösiini sekä selaillut nettiä ja pohtinut, mikä tai mitkä rodut voisivat olla seuraavana hankintalistalla. Tällä hetkellä vahvimpia ehdokkaita ovat criollo ja clydesdale, muita mielessä pyörineitä vaihtoehtoja ovat mm. marwari ja perunpaso. Katsellaan, mitä kesä ja syksy lopulta tuovat tullessaan.

Pitkien sukujen selvittämisestä

Tässä taannoin eräälle virtuaalihevoselleni sukua selvitellessäni sain innostuksen kirjoittaa omia mietteitäni pitkäsukuisiin virtuaalihevosiin, tai oikeastaan niiden sukujen selvittämiseen liittyen.

Välillä sitä tulee miettineeksi, onko pitkäsukuisen hevosen suvun selvittämisessä mitään järkeä. Suvun selvittäminen on erittäin aikaavievää puuhaa, vaikka sukupolvia olisi "vain" se kymmenkunta kappaletta. Suurimmat ja aikaavievimmät ongelmat hevosen suvun selvittämisessä ovat lähinnä toimimattomat linkit, hevoset joiden kohdalla on epäselvää ovatko ne evm-yksilöitä vai joskus olleet virtuaalimaailmassa sekä hevosten linkkien puuttuminen sukutaulusta kokonaan esimerkiksi niissä tilanteissa, kun hevonen on kadonnut tai kuollut ja hevosen omistaja on nähnyt syystä tai toisesta tarpeelliseksi tästä syystä poistaa linkin. Etenkin näiden kahden viimeiseksi mainitun asian selvittely on välillä melkoista salapoliisityötä.

Omasta hevoslaumastani pitkäsukuisimmat omistamani yksilöt taitavat olla puoliverisiä, ja niistä osalla sukutaulu ulottuu tietyiltä osin noin 20 sukupolven taa. Sukutaulujen selvittämiseen on käytetty monia, monia tunteja ja parin hevosen kohdalla varmasti jopa päiviä. Kun lopulta huomaa käyttäneensä yhdeltä istumalta kokonaisen päivän ja puoli yötä virtuaalihevosen suvun selvittämiseen ja selvitys jää silti kesken tulee pohtineeksi, onko tässä nyt oikesti mitään järkeä.

Kaikesta käytetystä ajasta ja vaivasta huolimatta haluan itse kuitenkin merkitä hevosen sivulle sen kaikki esivanhemmat. Haluan, että kaikki historia ja lukuisten harrastajien panostus, mikä pitkäsukuisen hevosen taustalla on, saadaan esille kaiken kansan ihmeteltäväksi. Lisäksi jonkinasteisena historiafriikkinä koen erittäin mielenkiintoiseksi mm. tarkastella eri aikoina eläneiden virtuaalihevosten sivuja ja vetää niistä omia johtopäätöksiäni esimerkiksi ulkoasumuoteihin ja siihen, mitä asioita hevosissa on milloinkin arvostettu. Jokaisesta rodusta voi myös löytää niitä ns. ykkösnimiä, jotka saattavat esiintyä pitkäsukuisen hevosen sukutaulussa jopa kymmenenkin kertaa, ellei useamminkin. Ja onhan se tavallaan aika hienoa ajatella, että joku lähes 20 vuotta sitten, hyvässä lykyssä vain hetken ajan virtuaalimaailmassa elänyt virtuaalihevonen vaikuttaa edelleen suvuissa. Virtuaalihevosen suvun selvittäminen voi siis omalla tavallaan olla erittäin palkitsevaa, mielenkiintoista ja jopa hauskaa. Lisäksi kun suvun on kerran selvittänyt ei sitä tarvitse hevosen jälkeläisille selvittää enää uudestaan, kunhan vain copypastettaa kaiken selvitetyn tiedon hevosen jälkikasvun sivulle.

Mitä kaikkea sitten pitkäsukuisen hevosen sukulaisista merkitään sivuille? Moni merkitsee vain hevosen nimen, mikä on mielestäni täysin riittävää. Itse merkitsen myös palkinnot ja hevosen rodun, jos rodun kasvatukseen on sallittu useampia rotuja/sektioita/kantakirjoja. Merkitsen myös jos hevonen on kadonnut, eli sille ei löydy enää mitään toimivaa linkkiä, sekä ns, epäselvät tapaukset (evm?-merkinnällä) sekä varmasti evm-hevoset. Haluaisin myös merkitä hevosten säkäkorkeuden ja värin, mutta siinä taitaisi olla ihan liikaa työtä. Mutta olisihan se mielenkiintoista ja tarjoaisi lisää analysoitavaa!

---

Mitä mieltä sinä olet pitkäsukuisten hevosten sukujen selvittämisestä - hauskaa ja hyödyllistä, aivan turhaa touhua, vai kenties jotakin muuta? Selvitätkö sinä pitkäsukuisten hevostesi suvut ja jos selvität, mitä kaikkia tietoja niistä merkitset nähtäville? Tuliko mieleen jotakin muuta kommentoitavaa/ajatuksia aiheeseen liittyen? Sana on vapaa!

Projektihaaveita #1: Piirrostalli puskapolleille

Osittain Ninstun Minä suurtallin omistajana? -postauksesta ja vanhan talliprojektin esittelystä innostuneena päätin itsekin hieman pohtia omia virtuaalihevosiin liittyviä projektihaaveitani.

Olen jo vuosia haaveillut sellaisesta kivasta piirroskuvallisesta hömppäilytallista maaseudulla, jossa hevoset saisivat kattavat kuvagalleriat ja tarinoita päiväkirjaan. Parhaassa tapauksessa tallilla olisi myös hoitajatoimintaa, ehkä myös yksityisiä ja joitain pieniä kisoja ja/tai muita mukavia aktiviteetteja.

Vuosikymmenen alussa, vuosina 2011-2013 minulla tällainen talli olikin, nimittäin Peikonjoen tila.  (Tai no, alunperin Peikkometsän tila, mutta pienen hötölässä tapahtuneen "tällainen IRL-talli on jo!!!1" -lynkkausoperaation jälkeen nimi muuttui nopeasti nykyiseen muotoonsa.) En tiedä muistaako kukaan enää sellaista tietokonepeliä kuin Petrin ja Maijan löytöretki maatilalle, mutta kyseisen pelin maisemiin sijoitin oman Peikkikseni. Mutta koska en tietenkään ikinä koskaan osaa pitää tallieni hevosmäärää pieneksi rajattuna, jouduin rakentamaan tiluksille muutaman lisätallin ja -pihaton. Aikanaan tallilla oli muutama enemmän tai vähemmän aktiivinen hoitaja, ja ainakin henkilökohtaisesti pidin tallin ja hevosten kuvien tunnelmasta.

Muistelen Peikonjokea edelleen usein ja suurella lämmöllä. Välillä edelleen myös kadun tallin lopettamista, ja osittainhan Trullinummen perustaminen kolmisen vuotta sitten oli yritykseni luoda jotakin Peikonjoen kaltaista. Vaikka Peikkis omana aikanaan olikin se mun rento hömppäilytalli, jollainen Trullis nykyään on, vei se hirmuisesti aikaa hoitajatoimintansa vuoksi. Koska Trullinummessa ei ole enää hoitajatoimintaa, ei haittaa, vaikka hevoset välillä jävätkin oman onnensa nojaan. Peikkiksen kanssa kuitenkin tunsin aina huonoa omaatuntoa siitä, etteivät hevoset ja tallin kävijät saaneet ansaitsemaansa huomiota. 

Peikonjoen aikaan minulla oli muistaakseni vielä lisäksi jokin pakottava tarve saada talleista ja hevosista kovin menestyneitä ja muutenkin sopia johonkin muottiin tässä harrastuksessa, mistä syystä tein muitakin huonoja ratkaisuja tallejani ja hevosiani ajatellen. Myös opinnot verottivat tuolloin paljon aikaa, minkä lisäksi olin tuolloin juuri täysi-ikäisyyden kynnyksellä ja tietyllä tapaa suuren henkisen kasvun äärellä (ja oikeastaan vasta tuon matkan alussa), mikä ei yhtään ainakaan helpottanut asioita. Ehkä Peikonjoki olikin se ns. The Talli, mutta valitettavasti vain perustettu väärään aikaan, minkä vuoksi sen elinkaari jäi kovin lyhyeksi.

Mutta tosiaan. Olen oikeastaan Peikkiksen lopetuksesta saakka makustellut ajatusta Peikonjoen henkiin herättämisestä tai lähes vastaavanlaisen, mutta pienemmässä mittakaavassa toimivan tallin perustamista. Samalla kuitenkin mietin, onko mitään järkeä aloittaa taas yhtä, todennäköisesti tuhoon tuomittua projektia?

Piirrostallit ovat aivan mahtavia. Olen aina pitänyt piirtämisestä ja käyttämättömiä hevoskuvia löytyy edelleen läjäpäin kansioista ja kaapin perukoilta, mutta ongelmaksi muodostuu usein liiallinen täydellisyyden- ja realismintavoitteluni (tosin nykyään olen onneksi hieman onnistunut löysäämään pipoa näiden suhteen) ja ailahtelevainen piirrustusmotivaatio. Suurinta osaa käyttämättämistä hevoskuvistani kuitenkaan tuskin kelpuuttaisin enää käyttöön ja kun miettii Hirttivaarankin hevosten kuvatilannetta aina välillä, niin onko mitään järkeä pidentää piirrosten to do-listaa entisestään ja luoda itselle lisää paineita tämän harrastuksen suhteen?

Muita ongelmia olisivat varmasti ajankäyttöön liittyvät ongelmat ja ihan suoraan sanoen oma laiskuuteni. Nykyisistä neljästä talliprojektistani ainoastaan Hirttivaara ja Sîr Angren lienevät ne, joita aktiivisimmin kaitsen. Ravurit ja laukkurit ovat saaneet olla taas muutaman kuukauden täysin oman onnensa nojassa, ja Trulliksenkin kanssa olen nyt viime aikoina intoutunut pakertamaan piiiiitkän tauon jälkeen. Trullinummeen olen tosin tällä hetkellä sen verran tyytyväinen, että ehkä intoa sen kanssa riittää nyt pidemmäksikin aikaa. Mutta kuvittele tähän soppaan lisäksi vielä hoitajatoimintaan painottava piirrostalli, miten paljon lisätyötä ja stressiä se toisikaan, kun välillä täytyy jo nykyistenkin projektien kanssa hieman potkia itseään persuksille.

Toinen asia mitä olen miettinyt on se, onko tässä taustalla oikeasti kaipuu oman hömppäilypiirrostallin ylläpitämisestä vai vain tarve päästä luomaan ja suunnittelemaan uusia talleja. Itse ainakin myönnän rakastavani tallien ja tallipihojen pohjapiirrosten suunnittelua. Niitäkin on meinaan tässä vuosien varrella rustailtu ruutuvihot täyteen, ja materiaalia löytyisi varmasti useiden kymmenien tallien tarpeiksi.

Toistaiseksi aion siis vielä pitää pääni ja jatkaa tällä nykyisellä tallimäärällä. Ehkä joskus, jonkun pitkän ja rauhallisen suunnittelun ja kulissien takana tapahtuneen rakennustyön päätteeksi läväytän esittelyyn jonkun oman uuden piirrostallini, mutta aika näyttää.

Kriteereitä vanhempiehdokkaille

Jokaisella harrastajalla on varmasti omat kriteerinsä sen suhteen, millä perusteella he valitsevat tamman orille tai orin tammalle. Muistaakseni näistä on muutamaan otteeseen keskusteltu ihan yleisesti myös Keskustassa. Tässä kuitenkin hieman pohdintaa siitä, millä perusteella itse teen tamma-/orivalintoja.

...

Kiva nimi, se on aina plussaa. Millainen sitten on kiva nimi? Siihen minulla ei ole kuitenkaan antaa mitään selkeää vastausta, sillä se vaihtelee esimerkiksi ajankohdan ja oman mielialani suhteen. Kriteerini nimien suhteen ovat myös hieman rotukohtaisia, esimerkiksi puoliverisillä, jotka eivät kuulu niihin ykkössuosikkeihini, jokin lyhyt ja tylsä ihmisen nimi ei hirveästi innosta. Myös esimerkiksi suomenhevosilla arvostan kekseliäitä nimiä.

Myös hevosen sukulaiste nimet saisivat olla kivoja. Tai jos suvusta löytyy jotain mielestäni spesiaaleja hevosia, kuten vanhoja omia kasvattejani tai tuontejani, joita ei enää omien hevosteni suvuista löydy, tai muiden harrastajien omistamia muuten vain mieleeni olevia yksilöitä, nousevat muuten ehkä hieman tylsemmänkin hevosen pisteet romasti. Sillä, toimivatko sukulaisten linkit, ei minulle ole yleensä niinkään väliä. Pääasia on, että edes se rikkinäinen linkki on viitsitty jättää sukutauluun esille.

Yleensä haluaisin myös, että hevosella on tasainen suku ainakin ensimmäisen kolmen polven verran, pidempisukuisillakin aina vähän rodusta riippuen myös hieman pidemmälle. Esimerkiksi tasasukuinen 5-polvinen suomenhevonen ei mielestäni olisi mitenkään mahdottomuus. Mutta tämä ei kuitenkaan ole täysin kiveen hakattu sääntö, sillä jotkut epätasaisen suvun omaavat hevoset ovat olleet erittäin hienoja ja persoonallisia yksilöitä. Esimerkkinä meidän Quiero's Danziga xx, en koe sen epätasaista sukua mitenkään ongelmallisena, etenkään kun se on epätasainen tuollaisella ns. siistillä tavalla. Lisäksi kaikkien rotujen kohdalla ei yksinkertaisesti voi olla liian nirso suvun pituuden ja tasaisuuden kanssa, sen olen oppinut.

Myös värillä on joissain tapauksissa väliä. Pidän värikkäistä ja erikoisen värisistä hevosista, ja onhan seaina mukavaa kerryttää erikoisvärisiä yksilöitä omaan hevoslaumaan. Etenkin askellajiratsujen parissa on viime aikoina tuntunut, että olen täysin erikoisvärien sokaisema, kun etsin sopivaa tammaa/oria jollekin hevosistani. Yritäin kuitenkin hillitä itseäni ja käyttää myös niitä tylsemmän värisiä hevosia, jos ne muuten sopisivat suunnitelmiini paremmin.

Käytän kaikkien hevosteni säkäkorkeuden määrittämiseen laskukaavaa (esitelty täällä), joten tapauskohtaisesti myös säkäkorkeudella voi olla väliä. Eli lähinnä silloin, jos tavoitteena on mahdollisimman suuri- tai pienikokoinen varsa. Näissä tapauksissa väliä ei ole pelkästään sen mahdollisen isä-/emäehdokkaan säkäkorkeudella, vaan myös sen vanhempien ja isovanhempien säkäkorkeuksilla! Ja täytyy myöntää, että muutaman kerran muuten kiva vanhempiehdokas on jäänyt käyttämättä, koska se ei säkäkorkeutensa vuoksi ole sopinut suunnitelmiini.


Laatuarvostelu ja näyttelypalkinnot ovat aina mukava lisä hevosella, samoin kilailutulokset. Nämä harvemmin ovat kuitenkaan se ratkaiseva tekijä, jos hevonen on muuten tosi persoonallinen ja muuten itseäni miellyttävä. Ainoastaan yleisemmillä roduilla ja etenkin puoliverisillä toivoisin jonkinlaista menestystä, mutta niidenkään kohdalla se ei aina ole kiveen hakattu vaatimus, jos esimerkiksi hevosen suvusta löytyy joitain vanhoja helmiä tai hevonen on muuten aivan täydellinen kokonaisuus.

Tämä ei sinänsä liity hevoseen itseensä mitenkään, mutta myös hevosen sivun yleisilme vaikuttaa valintaan. Jos sivu on tylsä, sekainen tai ei muuten vain miellytä, se ikävä kyllä vaikuttaa valintaan joskus negatiivisesti. Lisäksi kuva, ja etenkin kiva sellainen, on tietenkin myös aina plussaa.

...

Se, mitkä edellä olevista asioista saavat eniten painoarvoa sitä sopivaa tammaa tai oria valitessa, vaihtelevat tietenkin tilanteen mukaan. Esimerkiksi harvinaisempien rotujen kohdalla ei voi jäädä liikaa tuijottelemaan pikkuseikkoja, kun taas vaikkapa suomenhevosten ja puoliveristen kohdalla valinnanvaraa on niin paljon, että niiden kanssa voi hyvillä mielillä ruveta hieman nirsoilemaankin. Kommenttikenttään saa vapaasti heittää omia ajatuksiaan ja listoja kriteereistään!

Sîr Angrenin kylmäverikatsaus

Sîr Angrenin hevosvalikoimissa on tällä hetkellä yhdeksän eri kylmäverirotua. Tekstin kirjoitushetkellä kylmäverihevosia on ollut yhteensä 60 yksilöä, näistä 27 oria ja 33 tammaa.

Bretagnenhevosia meillä on tällä hetkellä viisi kappaletta, kaksi oria ja kolme tammaa. Kaikkihan näistä ovat valitettavasti enemmän tai vähemmän sukua keskenään. Rotu oli myös toinen meidän Keskustan jalostustopan tammikuun roduista ja meidän molemmille oreille ja kahdelle tammalle siellä etsittiinkin sopivia kumppaneita. Mitään tunkua ei tosiaan ollut ja rupesinkin pohtimaan, löytyykö näitä edes muilta? Vuonna 2015 henkiin heränneessä Aias Draftsissa näitä oli muutama yksilö, mutta kyseinen talli ei ole pariin vuoteen elonmerkkejä näyttänyt. Kävin myös kaikki tietämäni kylmäveri- ja suurtallit läpi, mutten mistään löytänyt edes yhtä yksittäistä yksilöä. Täytynee siis tuoda jossain vaiheessa itse taas lisää tuontisukuisia yksilöitä, mulla kun on tämän rodun edustajille kivoja kuvia käytettävissä. 

Eestinhevosia meiltä löytyy yksi ori ja kolme tammaa, eli yhteensä neljä rodun edustajaa. Nämäkin kaikki ovat pitkälti sukua keskenään, vaikka Alegresta muutama erisukuinen yksilö pari vuotta sitten hankittiinkin. Tämän rodun kanssa ei kuitenkaan ole sinänsä mikään hätä, kun kasvatus on melko pienimuotoista ja rodun edustajia löytyy jonkin verran myös muilta harrastajilta.

Irlannincobeja meillä on tällä hetkellä 15, kahdeksan oria ja seitsemän tammaa. Irlannincob on aina ollut meidän kylmäveriroduista suurilukuisin, mutta koska rotu ei ole enää kiinnostanut itseäni niin paljon kuin aiemmin, olen yrittänyt saada määrää hieman pienennettyä parin viime vuoden aikana. Näidenkin ongelma on, että kaikki ovat jonkin verran sukua keskenään. Toisaalta rodun edustajia löytyy melko paljon myös muilta harrastajilta, joten näille kumppanin löytäminen ei ole onneksi kovin suurta rakettitiedettä.

Irlannincobori DD Eoghan

Irlannintyöhevosia meillä on neljä, joista kolme eli valtaosa on oreja. Nämä ovat kaikki sukua keskenään, Farbranch Malley ja Farbranch Monday olivat meidän kantahevosia ja niiden lisäksi rotua edustaa Angrenissa kaksikon poika ja pojanpoika. Näiden kanssa on tarkoituksena lähinnä vain jatkaa tuota orilinjaa ja käyttää rodun yksilöitä myös irish sport horsen kasvatukseen. Irlannintyöhevosiakin löytyy jonkin verran muilta harrastajilta, joten näidenkään kanssa ei mikään suuri hätä ole.

Islanninhevosia meillä on kaksi oria ja neljä tammaa, eli yhteensä kuusi yksilöä. Ei varmaan tarvitse erikseen mainita, että nämäkin rupeavat kaikki olemaan sukua keskenään.. Issikoita löytyy onneksi kuitenkin muiltakin harrastajilta, joten tämänkään rodun kanssa ei olla vielä kusessa. Toki mulla on poltellut mielessä myös ajatus parin suvuttoman yksilön tuomisesta talliin, mutta en ole tätä aivoitusta vielä laittanut toteutukseen asti.

Noricuminhevosia meillä on viisi, kaksi oria ja kolme tammaa. Näitä hankin aikanaan silloin, kun Rosin Blonde Q-tamma tässä pari-kolme vuotta takaperin hetkellisesti nostatti rodun suosiota. Itsekin olin Blondia ihaillut jo monta vuotta aiemmin, joten pakkohan rodun edustajia oli saada omaan talliin. Meidän noricuminhevoset ovat (yllätys!) kaikki sukua keskenään ja saavat toistaiseksi ihan rauhassa ollakin. Tämä ei ole niitä mun ykkösrotuja joihin haluan keskittyä, joten tarpeen tullen muilta harrastajilta löytyy varmasti meidän hevosille sopivia yksittäisiä yksilöitä, kun joskus meidän yksipolvisten tulee aika hankkia jälkikasvua.

Norjanvuonohevosia meillä on kaksi oria ja viisi tammaa, eli yhteensä seitsemän pystyharjaa. Mitäpä näistä nyt enempää tarinoisi, tämäkään rotu ei ole viime aikoina erityisesti inspiroinut, joten näitäkin kasvatellaan melko hitaaseen tahtiin. Kasvatusmateriaalia löytyy tarvittaessa muiltakin, tosin meidän vuonot eivät kaikki taida vielä olla keskenään sukua.

Perchenhevosori Raimbaut 5594

Perchenhevonen oli toinen tammikuun roduista meidän jalostustopassa. Rodun edustajia löytyy tallista viisi oria ja neljä tammaa, eli yhteensä yhdeksän yksilöä. Nämäkin ovat kaikki melko lailla sukua keskenään, mutta vuoden vaihteen tienoilla hankin talliin yhden erisukuisen kaksipolvisen tamman, Faustine Radonin, joka tuli meille Alegresta. Percheroneja löytyy myös jonkin verran muilta harrastajilta, joten ainakin lyhytsukuisten kanssa ei pitäisi mitään suuria ongelmia tämän rodun kasvatuksen suhteen tulla.

Shirenhevonen on listan viimeinen rotu ja sen edustajia meiltä löytyy viisi kappaletta, kaksi oria ja kolme tammaa. Shirejä meille tulee toivottavasti lisää myöhemmin keväällä, kun rotu pääsee jalostustopaan kuukauden roduksi. Meidän pari yksipolvista tammaa, kaksipolvinen tamma ja kaksipolvinen ori kaipaisivat sulhoja/morsmaikkua muiden omistamista hevosista, etteivät nämäkin olisi kaikki kohta sukua keskenään yhtään enempää, kuin mitä tällä hetkellä. 

Jossain vaiheessa kiinnostelisi hankkia meidän kylmäveristen joukkoon vielä jonkun uuden rodun edustajia. Vielä en ole kuitenkaan keksinyt, mikä rotu olisi sopiva ja tällä kertaa toiveissa olisi löytää sellainen rotu, joka jaksaa inspiroida kauemminkin kuin pari kuukautta.

Kyllä minä niin mieleni pahoitin

Eli niitä pieniä asioita, jotka pikseliponeilussa aiheuttavat hiusten ennenaikaisen harmaantumisen. Tähän postaukseen olen listannut nyt muutaman eniten itseäni ärsyttävän asian, jotka tulivat ensimmäisenä mieleeni ruvetessani pohtimaan asiaa. Listaa voisi siis jatkaa lukuisilla pienemmilläkin kiukutuksen aiheilla, mutta esimerkiksi tasaamaton teksti harvemmin vaikeuttaa harrastamista samalla tavalla, kuin jokin alla luetelluista asioista.

Hevosen väriä ei merkitä sivuille

Eikä sitä löydy VRL:n profiilista. Toki jos väri on helposti tunnistettavissa kuvasta, niin asiaa voidaan katsoa läpi sormien. Joskus kuvia on kuitenkin vaikea tulkita tai niissä on enemmän tulkinnanvaraa tai hevosen väri on epähuomiossa tulkittu väärin. Etenkin erikoisemmat värit voivat tuottaa hankaluuksia, niin myös allekirjoittaneelle. Tietenkin kuvan kanssa on voitu myös tarkoituksenmukaisesti ns. fuskata, eli hevosesta on haluttu x värinen ja sille on laitettu kuva y värisestä hevosesta, joka kuitenkin voisi mennä myös siitä x värisestä. Lisäksi lienee myös sanomattakin selvää, että se kuva voi kadota tai lakata toimimasta - varoittavana esimerkkinä tästä vaikkapa Photobucketin viimevuotinen stuntti..

Yritäpä siinä sitten pohtia, minkä värinen varsasta voisi tulla ja mitä merkitä sukutauluun! Se, ettei hevosen sivuille ole merkitty sen väriä, on mulle nykyään muuten melko käypä syy hylätä tarjottu isä- tai emäehdokas. En nyt kaikille sano suoralta kädeltä ei tämän vuoksi, mutta jos hevosella ei ole kuvaa tai väri on vaikeasti tulkittavissa, niin kyllähän ne pisteet laskevat aika radikaalisti.

Hevosen väri: kimo

Tässä on pitkälti sama ongelma, kuin edellisessäkin kohdassa. Tieto siitä, että hevonen on kimo, ei juurikaan auta sen tulevan varsan värin määrittämisessä. Tietenkin asia on joskus ratkaistavissa tarkastelemalla kimon hevosen vanhempien värejä. Mutta jos vanhempien väriä ei ole määritelty, väriksi on merkitty pelkkä kimo tai väriä ei ole periytetty realistisesti, ei tästäkään ole pahemmin apua. Tämäkin on usein mulle syy hylätä isä- tai emäehdokas.

Pienet ja tyhmästi rajatut kisat

"Yhdeltä omistajalta enintään kolme hevosta per luokka, enintään 30 hevosta per luokka." Tämä rajoitus saa mut aina näkemään punaista! Perinteisissä koulu-, este-, kenttä- ja valjakkokisoissa katson asiaa läpi sormien, sillä kilpailen lähinnä porrastetuissa, joissa tätä ongelmaa harvemmin tulee.

Askellaji- ja lännenratsastuksen sekä työajon kaltaisissa pienempää suosiota nauttivissa lajeissa tätä en ymmärrä. Pienten osallistujarajoitusten lisäksi näissä lajeissa mua hämmentää myös järjestettyjen kilpailuluokkien suppeus. Otetaan nyt esimerkiksi ARJ: en jaksa uskoa, että askellajiluokat täyttyvät ennen kilpailupäivää (pl. ehkä issikoiden luokat) joten miksei samalla vaivalla järjestäisi kisoja, joissa on kattava luokkavalikoima ja suuret osallistumisrajoitukset, ja jotka näin ollen palvelisivat ARJ:n kilpailijakuntaa laajemminkin?

Toki voidaan pohtia olenko laiskana kilpailunjärjestäjänä oikeutettu kitisemään tästä aiheesta, mutta kunhan vain pohdin ääneen. Ja teinhän myös uuden vuoden lupauksen kisojen järjestämisestä tälle vuodelle!

Sukutaulusta poistetut toimimattomat linkit
Tätä en ole koskaan ymmärtänyt. Ensinnäkin, tämä aiheuttaa epäselvyyksiä. Toimimaton linkki on kuitenkin tae sille, että hevonen on joskus ollut virtuaalimaailmassa, eikä kyseessä ole evm-hevonen. Kadonnut, linkittämätön hevonen on myös helposti tulkittavissa evm-hevoseksi, jos sukutaulun muita evm-hevosia ei ole merkitty. Tässä jokin aika sitten törmäsin myös hevoseen, jonka sukutauluun pari kadonnutta isovanhempaa oli merkitty evm-hevosiksi, vaikka kadonneiden hevosten linkit olivat esille niiden jälkeläisen sivulla.

Mulla on tämän takia joskus käynyt niinkin, että jollekin hevoselle on löytynyt kymmenkunta yllätyssukupolvea kadonneen sukulaisen kautta.

Toimimaton linkki myös auttaa (tai ainakin nopeuttaa) toimivan linkin löytymistä ja sukutaulun selvittämistä. Lisäksi joskus ne toimimattomat osoitteetkin alkavat taas toimia, esimerkiksi vaikkapa websin jäädytetty/poistettu sivu voi ruveta toimimaan tallin omistajan kirjauduttua tunnuksilleen.



Kommentteihin saa vapaasti purkaa omia näkemyksiään ja ärsytyksen aiheitaan tähän harrastukseen liittyen.