Kun katson taaksepäin ja tarkastelen joitain Rautkymin suhteen tekemiäni päätöksiä, olen todella vihainen itselleni. Meillä oli Rautkymissä vuosien 2010 ja 2011 tienoilla erittäin monipuolisesti hevosia, niin rotuihin kuin painotuksiinkin katsottaessa. Kasvatteja syntyi paljon ja hevosmäärä kasvoi kasvamistaan.
Vuoden 2012 katovuoden (mistä kertoo mm. vuoden kehno kasvattisaldo, joka on "huikeat" 9 yksilöä) aikana vähensin hevosia. Paljon. Mulla oli silloin joku hirveä tarve saada hevoset menestymään, ja jotta menestys olisi ollut mahdollista, hevosia piti vähentää, sillä niitä oli liikaa. Ongelmana oli myös se, että moni meidän hevosista oli sukua keskenään. (Tämä on ongelma myös nykyään, kiitos nuoruuden ratkaisujeni, mutta pyrin ratkaisemaan asiat nykyään toisin.) Myin tosi paljon hevosia pois, esimerkiksi askellajihevosista ja lännenratsuista taisivat lähteä paria yksilöä lukuun ottamatta kaikki. Ne, jotka eivät menneet kaupaksi ja joihin mulla ei ollut inspiraatiota, laitoin kuoppaan.
Askellaji- ja lännenhevosten kanssa on se hyvä puoli, että niistä valtaosa lähti hyviin koteihin. Hyvällä kodilla tarkoitan siis sellaista, että sivut eivät katoa ja jälkeläisiä syntyy edes se yksi. Näitä hevosia olen tässä vuoden-parin mittaan haalinut pikkuhiljaa takaisin Rautkymin nykyisten hevosten sukuihin - heitetään vaikka esimerkkinä amerikanponiori Chinook's Bowie, jonka isän suku koostuu Grand Jeweliä lukuun ottamatta kokonaan vanhoista kasvateistani ja tuontiponeistani.
Kaikille myymilleni hevosille ei tietenkään käynyt yhtä onnekkaasti, ja pari mukavaa yksilöä onkin kadonnut bittiavaruuden syövereihin tai jäänyt omistajiensa unohtamiksi. Ja ennen kuin kukaan tulee sanomaan että kasvattajana mulla on oikeus ottaa kasvattini takaisin: kun myyn kasvattini pois, kasvattini on kokonaan uuden omistajansa omaisuutta, eikä mulla ole niihin enää mitään oikeutta. Nallekarkit eivät aina mene tasan ja se on sääli että kivoja hevosia katoaa, mutta niin vain joskus käy. En nyt tämän selkeämmin osaa selittää, miksi en ota unohdettuja/kadonneita kasvattejani takaisin, mutta niin se vain on. :D Mutta merkkailen kyllä tällaisia "vähemmän luottamusta herättäviä" harrastajia ylös, joille en tulevaisuudessa enää yhtä helpolla kasvatteja myy, vaikka he harrastuksen pariin jälleen palaisivatkin.
Kuoppaamistani hevosistani taasen mua harmittaa eniten tammat. Omistamiani kuopattuja oreja saatan tarvittaessa varsan tai kahden verran käyttää tammoilleni (poikkeustapauksissa myös ulkopuolisten tammoille), mutta kuopatuille tammoille en enää jälkeläisiä hanki, vaikka kuinka harmittaisi. Tämä on yksi niitä kasvattien takaisinottamisen kaltaisia periaatteita, joita mulla tässä harrastuksessa on. Kaikista eniten mua harmittaa kaikki vanhat arabituontini ja -kasvattini, joita näkyy enää lähinnä quarabieni ja muiden arabiristeytysrotujen suvuissa.
Olen näistä kuitenkin ottanut opikseni enkä enää tuijota hevosten menestymistä yhtä tarkasti - menestystä tulee jos on tullakseen, mutta suvun jatkaminen on pitkää meriittilistaa ja muuta panostusta tärkeämpää. (:
