lauantai 31. lokakuuta 2015

Sukutaulusta löytyvät tiedot

Mulla olisi sukutauluista ja sukuselvityksistä paljon asiaa, joten tähän liittyvät blogimerkinnät on pakko jakaa muutamaan osaan. Tässä ensimmäisessä sukutauluihin liittyvässä tekstissä keskitytään lähinnä sukutaulun sisältöön, eli siihen, mitä tietoja sukutaulusta löytyvistä hevosista tulisi käydä ilmi.

Näin meillä

No lähdetään nyt ensin vaikka liikkeelle siitä, mitä itse merkitsen sukutauluihin hevosten nimien lisäksi. Ensimmäisen polven hevosilta mulla löytyy mahdollinen rekisterinumero, väri, rotu, mahdolliset veriprosentit sekä säkäkorkeus. Nykyään yritän Hirttivaarassa ja Rautkymissäkin merkitä hevosen painotuslajin sekä koulutustason ko. lajissa (jos yleispainotteinen, niin koulu- ja esteratsastuksessa sekä valjakkoajossa, jos tässä hevonen kilpailee), laukkahevosille merkitsen niiden tason ja statistiikan. Tietty merkitsen myös palkinnot, jos vanhemmilla näitä on.

Toisen polven hevosille merkitsen mahdollisen rekisterinumeron, värin, rodun, mahdolliset veriprosentit ja säkäkorkeuden sekä mahdolliset palkinnot. Laukkahevosilla saattaa löytyä myös taso ja statistiikka, mitään virallista linjaa en ole vielä tähän ottanut. Kolmannelle polvelle merkitsen vain mahdolliset palkinnot sekä ratsuponeille yms. risteytysroduille tarvittaessa myös rodun.

Joskus merkitsin myös kolmannelle polvelle (ja mahdollisesti tätä kauemmille polville, jos sukutaulu kauemmaksi yltää) värin sekä säkäkorkeuden, mutta jossakin vaiheessa ne jäivät pois. Pitäisi varmaankin ne palauttaa takaisin sukareihin.. Sukutaulun alapuolelle listatuille kauempien polvien edustajille merkitsen ainoastaan palkinnot ja niiden rodun, jos hevosen suvusta on mahdollista löytyä muidenkin rotujen edustajia.


Mitä tietoja sukutaulusta tulee löytyä

Mielestäni on tärkeää, että sukutauluun on merkitty esille hevosen väri, rotu ja säkäkorkeus. Ensinnäkin nämä on niitä tietoja, jotka ainakin itseäni kiinnostaa hevosen sukua tutkiessa nimien lisäksi. Tästä on hyötyä myös silloin, jos hevonen sattuu esimerkiksi katoamaan bittiavaruuteen, eikä siitä jää mitään muuta jäljelle kuin tiedot jonkun sen jälkeläisen sukutaulussa. Näissä asioissa kannattaa ennakoida eikä parkua sitten, kun ollaan jo kusessa.

Joidenkin rotujen kohdalla rodun merkitseminen ei tietty ole pakollista, sillä esim. suomenhevosen suvusta tuskin oletetaan edes löytyvän muita kuin niitä suomenhevosia. Rotu on kuitenkin hyvä merkitä sellaisten hevosten sukutauluihin, joiden suvusta voi löytyä myös muiden roujen edustajia.

Väri ja säkäkorkeus ovat muuten vain kivoja lisiä sukutaulussa. On esimerkiksi hauska tutkia, miten värit ovat hevosen suvussa periytyneet. Värin merkitseminen on hyödyllistä myös niissä tilanteissa, kun hevoselta on muistosivuilta poistettu kuva, eikä väriä ole merkitty ylös mihinkään. Ja tykkään säkäkorkeuden merkitsemisestä sukutauluun jo pelkästään sen takia, että mun on helpompi tehdä laskutoimitukset varsan säkäkorkeuden määrittämiseksi: on miljoona kertaa nopeampaa katsoa säkäkorkeudet vanhemman sukutaulusta kuin siten, että joutuu klikkaamaan itsensä erikseen jokaisen hevosen sivuille säkäkorkeus tarkistamaan.

Palkintojen merkitseminen sukutauluun on tietty aina plussaa, on kiva nähdä miten hevosen sukulaiset ovat menestyneet, mutta en koe näitä täysin pakollisina. Sama juttu pätee lajipainotuksen merkitsemiseen sekä laukkureilla ja ravureilla statistiikkojen kanssa. 

Mutta kuten aluksi mainitsin, kaikki tieto on sinänsä hyvästä, jos jonkun sukutaulusta löytyvän hevosen sivut jostakin syystä katoavat bittiavaruuteen, ja jäljelle jää vain tiedot sen jälkeläisten ja jälkeläisten jälkeläisten sukutauluissa. Tietty kannustan myös merkitsemään ainakin perustiedot myös suvuttoman hevosen vanhemmille ja muille sukulaisille!


Kysymyksiä lukijoille

Mitä tietoja te merkitsette sukutauluihin? Mitä tietoja teidän mielestänne sukutaulussa vähintäänkin pitäisi olla? Kaikenlainen muu kommentointi aiheeseen liittyen on myös toivottavaa!

4 kommenttia:

  1. Meillä merkitään sukutauluihin yleensä väri ja säkäkorkeus, rotukin jos se on tarpeen.
    Väri juuri tuon takia mitä sanoitkin: on kiva tutkailla värien periytymistä ja on myös ihan kiva, että joskus johonkin jää väritieto talteen jos hevosen sivuilta katoaa kuva, VRL-rekisteriin sitä ei ole viitsitty merkitä, tai ehkä koko hevonen katoaa tyystin jossain vaiheessa.
    Säkäkorkeuden merkitsemisellä on pääosin merkitystä lähinnä welsheillä, joilla säkäkorkeustieto on tärkeä sektion määrittämiseen. Merkitsen sen kyllä kaikkiin sukutauluihin (jos niihin tulee ylipäänsä muutakin kuin vain nimi ja linkki, joillain hevosilla on sellaisiakin sukutauluja), sekin on tietyllä tapaa sellainen nice-to-know-juttu.
    Rodun merkitsen yleensä niiden rotujen kohdalla, joilla voidaan käyttää jotain muita rotuja jalostukseen: angloarabit, FWB:t, anglo-trakehnerit, AWB:t, knabstrupit (näillä vain jos suvussa on jotain muuta kuin knabstrupia), RBSH:t, SGSH:t, ratsuponit ja wpb:t... Welshit kuuluvat tähän ryhmään myös, merkitsen niille yleensä suvun sektiot.

    Laukkahevosilla olen toisinaan merkinnyt vanhempien ja isovanhempien statistiikat, samoin ravureille/peitsareille vanhempien ennätykset, usein myös voittosumman. Tosin nyt kun laukkahevosia tai ravureita ei enää ole, niin eipä näitäkään merkintöjä käytetä.

    VastaaPoista
  2. Musta se on jotenkin itsestäänselvää, että sukutauluun merkitään hevosen väri ja säkäkorkeus, välillä kummastelenkin, kun kaikki ei niin tee :D Vaikka eihän se todellakaan ole mikään välttämättömyys, mutta pelkkiä nimiä sisältävä sukutaulu on vaan niin tyhjä! Ja juuri se tiedon pysyvyys, on ihan eri asia kirjoittaa edes se väri ja säkäkorkeus johonkin sukutauluun/-selvitykseen kuin pelkästään kadonnut-teksti, joka on niiiiiin masentava.

    Breandanissa väri tulee niin tarkkaan kuin mahdollista, eli esimerkiksi musta tobiano pelkän mustankirjavan sijaan (onneksi vain harvalla kirjavuutta ei ole voitu määrittää). Tämän lisäksi ensimmäiselle polvelle tulee myös VH-numero ja kaikille sukulaisille tietenkin mahdolliset palkinnot. Periaatteessa VH-numerot voisi lisätä muillekin, koska ne kuitenkin löytyy tietokannasta, mutta en tiedä onko sille sinänsä tarvetta. Okei, eihän monelle muullekaan ole välttämättä tarvetta, mutta onhan ne silti kiva siellä olla. Toisaalta, mitä pidemmälle sukua mennään, sen enemmän tulee hevosia, joilla ei ole VH-numeroita, joten en tiedä näyttäisikö se kovin tilkkutäkiltä, kun puolella on numero ja toisella puoliskolla ei.

    Presta on seissyt jo useamman vuoden tyhjän panttina, joten siellä on sen mukaiset sukutaulutkin. Siellä on nimittäin merkitty vain ensimmäiselle polvelle kaikki edellä mainittu sekä laukkapuolen tapojen mukaisesti taso, statistiikka ja voittosumma (tai sitten maininta hevosen painotuksesta, jos muu kuin laukat). Loput 2-3 polvea on sitä aikaisemmin kauhistelemaani nimien loputonta tylsää linjaa :D

    Kunhan saan inspistä nostaa Prestan teket taas elävien kirjoihin, tulee kaikille sukulaisille kaikki edellä mainitut tiedot ja ekalle polvelle lisään varmaan VH-numerotkin. Tämän lisäksi suunnittelin jo aikaisemminkin laittavani kuvat ekalle polvelle ja tämä olisi kiva lisä Breandaniinkin. Se tuo nimittäin kivasti eloa "tylsähköön" hevosen sivuun, kun sukutaulussa onkin massasta poiketen kuva. Saa vaan nähdä kuinka kauan jaksan tapella kuvien tekijänoikeusmerkintöjen kanssa..

    "Tietty kannustan myös merkitsemään ainakin perustiedot myös suvuttoman hevosen vanhemmille ja muille sukulaisille!" Musta on niin kiva sumplia evm-hevosten värejä, kun pitää miettiä, että mitäs kaikkea värien X ja Y yhdistämisestä voi tulla tai mitä miun pitää laittaa tämän vanhempien väriksi, jotta varsa voi olla väriltään Z.

    Mulla ei noita "risteytysrotuja" ole, mutta jos olisi, niin tietenkin sukutauluun merkkaisin myös rodun ja veriprosentin, koska ovat jopa tärkeämpiä kuin väri ja säkäkorkeus. Voi kun olisikin kiva, että olisi jotain risteytysrotuja, saisi heti enemmän täytettä ja mietittävää sukutauluja tehdessä! Hmmm... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Musta se on jotenkin itsestäänselvää, että sukutauluun merkitään hevosen väri ja säkäkorkeus, välillä kummastelenkin, kun kaikki ei niin tee :D Vaikka eihän se todellakaan ole mikään välttämättömyys, mutta pelkkiä nimiä sisältävä sukutaulu on vaan niin tyhjä!" Tämä! Ja musta ainakin tuntuu, että hevonen on paljon mielenkiintoisempi ja siitä saa ns. enemmän irti, kun sen suvusta saa kaiken itseäni eniten kiinnostavan infon heti hevosen omilta sivuilta.

      Mä olen kanssa joskus miettinyt tuota kuvan laittamista ensimmäisen polven hevosille. Jos ei kaikille niin ainakin evm-sukuisille. Oon vaan niin laiska kuvien etsimisessä, että se ei taida ikinä tulla tapahtumaan haha :D

      "Voi kun olisikin kiva, että olisi jotain risteytysrotuja, saisi heti enemmän täytettä ja mietittävää sukutauluja tehdessä! Hmmm... :D" Siitä sitten vaan vaikkapa RBSH- tai georgian grande-kasvatusta aloittamaan (;

      Poista
  3. Niin ja lisätäkseni vielä, mulla on myös hevosten painotuspuoli hyvin homogeenistä: Laukkahevosilla on ilmaistu niiden taso ja ei-laukkaaville niiden painotus. Kaikki irlannincobit taasen on valjakkopainotteisia (jopa 5% on kisannut myös koulua) enkä koe tarpeelliseksi merkitä hevosen tasoa - niitä kun on huimat kolme vaihtoehtoa! Vaikka nyt kun miettii, niin kyllähän se toisaalta voisi olla hyvä asia, koska kuten sanottua, kaikki tieto on hyväksi. Varsinkin kun esimerkiksi minulla kaikki ei yllä sinne vaikeaan tasoon asti, vaan jotkut jää vaativalle. Joten voisi olla ihan mielenkiintoista katsella kolmipolvista sukutaulua ja tutkailla siellä hevosten tasoja.

    VastaaPoista