perjantai 9. lokakuuta 2015

Hevosteni ominaisuuksien periytyminen

// muoks 19.10.2015, postauksen lopusta löytyvälle linkkilistalle lisätty pari osoitetta *

Olen jo muutaman vuoden ajan yrittänyt pikeliponeja kasvattaessani periyttää hevosilleni erilaisia ominaisuuksia mahdollisimman realistisesti. Realistisuus ja sen tavoittelu hevosen ominaisuuksien periytymisessä onkin yksi syy, miksi kasvattaminen on se mun juttu tässä harrastuksessa.

Väri

Ellei muistini aivan petä, niin olen pyrkinyt periyttämään värejä jo melko aikaisessa vaiheessa jonkinlaisella "kaavalla". Tuolloin tämä tarkoitti lähinnä sitä, että varsasta tuli saman värinen kuin sen toisesta vanhemmasta, eikä väriä vain valittu summamutikassa mieltymysten mukaan.

Eräänä kauniina päivänä löysin Ionicin blogin kautta Coat Color Calculatorin, joka on siitä lähtien ollut tärkeä apuväline valitessani hevosteni karvapeitteiden väriä. Yleensä otan hevoselle käyttöön laskurin vaihtoehdoissa ylimpänä olevan värin, vaikka se ei tarjotuista vaihtoehdoista aina olisikaan itselleni se kaikkein mieluisin. Välillä kuitenkin leikin jumalaa, ja valitsen jonkin prosentuaalisesti vähemmän todennäköisen värin hevoselle. Tietenkään CCC:n avullakaan täydelliseen realistisuuteen en hevosten värien periytymisessä ole varmasti päässyt, mutta ei se mitään. Tulos voi myös vääristyä jälkikäteen, jos jompikumpi vanhemmpista vaihtaa väriään esimerkiksi omistajan vaihdoksen yhteydessä.

Säkäkorkeus

Myös hevosteni säkäkorkeus määrittyy tietynlaisen kaavan mukaan. Ennen päätin hevosilleni säkäkorkeuden vanhempien säkäkorkeuksien mukaan (esim. jos vanhemmat on 110cm ja 130cm korkeita, varsa on jotakin siltä väliltä). Nykyään säkäkorkeuteen vaikuttavat hevoset kolmesta lähimmästä polvesta, lisäksi tammoilla kolme lähintä emälinjan ja oreilla isälinjan edustajaa kaksi kertaa kukin. Säkäkorkeuksen kokonaissumma jaetaan 17:llä ja tuloksena on hevosen säkäkorkeus. Tarvittaessa luku pyöristetään. Alla on esimerkiksi laskettu, miten Thorista tuli 164cm korkea.

(167 + 167 + 167 + 167 + 164 + 168 + 168 + 165 + 166 + 162 + 158 + 163 + 159 + 164 + 162 + 160 + 158) / 17 = 163,823.. = 164cm
Ratsuponeilla, welsh part bredeillä sun muilla kaava ei kuitenkaan toimi yhtä yksinkertaisesti, sillä poni saattaa jäädä hevoskokoiseksi. Tällöin olen miinustanut kaavan avulla lasketusta tuloksesta tapauskohtaisesti 10cm tai 20cm.

Tietenkin tämä saattaa pidemmän päälle alkaa tuottamaan melko samankorkuisia yksilöitä (muista mahdollisista ongelmakohdista on kirjoitettu täällä). Toisaalta esimerkiksi tammalle oria valitessa sulhon ja sen suvun säkäkorkeuteen on kiinnitettävä suurempaa huomiota, jos suunnitelmissa on vaikkapa pyrkiä kasvattamaan yhä korkeampia yksilöitä.

Sukupuoli

Pyrin siihen, että hevosen sukupuoli määräytyy sattumanvaraisesti - toisin sanoen esimerkiksi noppaa heittämällä tai laskemalla vanhempien nimien kirjaimet yhteen (pariton luku tarkoittaa tammaa, parillinen oria). Tämä on kuitenkin se osuus jossa "fuskaan" eniten, eli jos haluan tietystä yhdistelmästä tammavarsan, niin siitä tulee sitten tammavarsa, sanoi arpaonni mitä tahansa :D

Luonteen peruspiirteet

Yritän periyttää kaikille hevosilleni edes joitain piirteitä sen kummaltakin vanhemmalta. Tämän vuoksi Rautkymissä kaikilla hevosilla onkin sivuillaan kohta, josta näkee kyseisen yksilön periyttämät luonteenpiirteet. Silloin tällöin otan lisäavuksi myös Virtuaalijelpin luonteenpiirregeneraattorin.

Painotuslaji & koulutustaso

Hevoselle painotuslajia ja koulutustasoa miettiessäni vanhempien painotuksella ja koulutustasolla on vaihteleva määrä painoarvoa. Yleensä hevosen painotuslaji määräytyy sen vanhempien painotuslajin mukaan (esim. kahdesta kenttäpainotteisesta tulee kenttäpainotteinen, este- ja koulupainotteisista kenttä- tai yleispainotteinen), mutta joskus esimerkiksi työpainotteisista vanhemmista voi syntyä valjakkopainotteinen yksilö. Koulutustaso on yleensä sama kuin vanhemmilla, tai jotain vanhempien koulutustasojen väliltä. Mitään tarkkaa suunnitelmaa näiden suhteen mulla ei vielä ole, vaan melko mututuntumalla mennään.


+ Bonus

Hirttivaaran hevosille ollaan pikkuhiljaa otettu koekäyttöön myös  Arnikan suunnitteleman periytymisjärjestelmän (v. 1.0). Tämä vaikuttaa lähinnä hevosen ominaisuuksiin ja koulutustason määräytymiseen. Ongelmana tässä tietenkin on mahdollinen ristiriitaisuus VRL:n ominaisuuspisteiden kanssa. Toisaalta ongelmaa ei ehdi syntyä, kun en ikinä muista rekisteröidä hevosiani niin aikaisin, että ne hyötyisivät vanhempiensa ominaisuuspisteistä.. :D

---

Hyödyllisiä linkkejä aiheeseen liittyen

2 kommenttia:

  1. Heips, mielenkiintoisia juttuja olet mietiskellyt, hyvin pitkälle samoja, joita itsekin on pähkäillyt.
    Värien periytymisestä tuli mieleen, että Virtuaaliwikistä löytyy myös värien periytymistaulukko, kattavampi kuin VATY:n: http://www.virtuaalihevoset.net/wiki/index.php/Värien_periytymistaulukko

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! Teidän blogista olenkin vuosien varrella näitä ideoita pitkälti saanut, esim. tuo säkäkorkeuden määräytymisen kaava on muunnelma teidän versiosta (: Virtuaaliwikin värien periytymistaulukkokin löytyy nyt linkkilistalta, kiitos vinkistä!

      Poista